Tarina
Joskus elämässä tulee vastaan ihania pieniä sattumia. Pieni torppamme on juuri sellainen.
Luonnonkaunis Porkkala on ansaitusti yksi Etelä-Suomen suosituimmista matkailukohteista ja erityisesti monen pääkaupunkiseutulaisen viikonlopun tärkeä henkireikänä. Porkkala ehti olla hetken yksi Suomen ensimmäisistä kansallispuistoista, kunnes Porkkalan historian tunnetuin vaihe Neuvostoliiton vuokra-alueena alkoi. Jatkosodan jälkeisten rauhanneuvottelujen tuloksena vuonna 1944, Suomi joutui vuokraamaan alueen Neuvostoliitolle 50 vuodeksi sotilastukikohdaksi. Monet joutuivat jättämään kotinsa.
Onneksi vuokra-aika jäi lyhyemmäksi ja Porkkala palautettiin Suomelle vuonna 1956. Vuokra-ajan jättämiä raunioita on edelleen nähtävissä. Tämä päivänä Porkkala on monen kirkkonummelaisen koti ja suosittu loma-asuntoalue.

Marika
Toimin liiketoiminnan opettajana ammatillisella toisella asteella. Nikkaroiminen on minulle hauska harrastus, keino toteuttaa luovat ideat todeksi (tosin vaihtelevalla menestyksellä) ja erittäin tehokas keino pitää kuntoa yllä.

Melissa
Olen intohimoinen kotikokkaaja (sitä taitoa en ole perinyt äidiltäni) ja myös vallan mainio leipuri. Pienen tytön äitinä, minusta on tullut hyvin tarkka raaka-aineista, joita ruuanlaitossa käytän. Maailman eri maut ovat keskeinen osa reseptiikkaani. Yhdistelen ennakkoluulottomasti yllättäviäkin makuja keskenään. Aterian tulee olla maukasta, mahdollisimman hyvistä raaka-aineista valmistettua ja katettu kauniisti.
